Salt’n'Pepper

Abessinialaiset

Kuinka minustakin kasvaa isona kissa?

February12

Tämäkin viikko alkaa olla jo voiton puolella. Viikonloppuna odotammekin vieraita kylään. Vanhempamme ovat tulossa vauvoja ihastelemaan samoin myös Pia joka uhkaili tuoda myös ensimmäiset pentuje katsoja mukanaan. Entäs jos en luovukkaan ;) Ei meillä ole mitään pentuja, väärä asunto!

Pennut kasvavat hurjasti ja nukkuvat vain sisäistääkseen oppimiaan kissan taitoja. Unissaan niillä heiluu tassut ja korvat. Kaikki ovat oppineet syömään kiinteää ruokaa ja sitä saavatkin nyt aluksi kahdesti vuorokaudessa. Tosca hoitaa loput. Vessassa on käyty pyörimässä ja hiekkaa maisteltu. Enemmän kuin hiekkaa on maisteltu kuitenkin itse hiekkalaatikkoa. Eläminen pitää opetella, ei niinkään tassusta pitäen, vaan suulla maistaen. Mitään kiinteää ei potasta ole löytynyt ja ei kyllä nestemäistäkään. Tosca on huolehtinut toistaiseksi potta-asiat. Saalistamista on myös harjoiteltu leikin varjolla. Hiiren seuraaminen katseella sujuu jo. Pallot on myös ollut mystisiä.

Tällä viikolla olenkin ehtinyt kuvailemaan jonkin verran. Ohessa kuvasaastetta kaikille söpöstelyn ystäville :)

posted under Pennut, Tosca | No Comments »

Halla, Huurre, Kide ja Kuura

January29

Meillä on pidetty tänään kissanristiäisiä :)

Toscan lapsosten kunniaksi ja vieraillekkin tarjottavaksi tein tänään Tosca-kakkua.

Iltasella aloimme sitten miettiä kutsumanimiä pikkukissoille. Viralliset nimet ei ole ihan valikoituneet vielä mutta tulevat olemaan talviteemaisia. Japanin kielisiä kasvattajan tapaan.

Meidän antamat kutsumanimet ovat samalla teemalla mutta suomeksi. Tulevat omistajat saavat nimetä toki kissansa halutessaan joksikin muuksikin. Nimet kuitenkin helpottaa meidän kanssakäymistä niiden kanssa ja niistä puhuminen on helpompaa kun ei tarvitse puhua vain “pojasta” tai “tytöstä”

Tyttöjen nimiksi valikoituivat Kide ja Kuura ja pojille Halla sekä Huurre.

Tosca perheineen on saanut myös ns. päiväkodin. Laitoimme toisen laatikon olohuoneeseen kun Tosca ei oikein malttanut olla yksinään tuolla saunassa. Näin se saa olla meidän muiden kanssa yhdessä ja halutessaan voi viedä pennut myös takaisin saunaan.

Otin kuvia alkuviikosta kun Tosca taas jo totuttuun tapaan “ulkoilutti” tytärtään. Siitä asti kun ensimmäinen silmänsä avasi niitä alettiin kantamaan olohuoneeseen näytille. Ystäväni oli käymässä ja Tosca kantoi vuorotelle jokaisen pennun matolle, takaisin saunaan, uusi pentu matolle ja jälleen saunaan. Tämä siis toistui niin että kaikki neljä pentua oli käytetty näytillä vieraan edessä. Vieraamme oli kyllä ollut jo pentuja ihastelemassa siellä saunassa pentukopan reunaltakin. Tämän jälkeen päätimme että taitaa olla tarvetta tälle päiväkodille. Saunassa oven takana on kuitenkin turvallisempaa ja rauhallisempaa nukkua yön yli.

posted under Pennut, Tosca | No Comments »

Pentujen syntymästä viikko

January26

Pennut täyttivät eilen viikon! Tarkoitus on ottaa joka sunnuntai kuvia pentujen kehityksestä ja kerätä niistä myös mukavia muistoja itselle sekä pentujen tuleville omistajille. Tytöt ovat kehittyneet vauhdikkaammin ja jo perjantaina isoin pentu alkoi availemaan silmiään. Lauanataina silmät olivatkin jo auki. Pienempikin tyttö siristeli silmiään sunnuntaina kun otimme kuvia ja jo iltaan mennessä ne olivat auki. Silmien avautumisen myötä on myös pentukopassa suurempaa vilskettä ja Tosca joutuukin tyttäriään aina vähän komentamaan ja pitämään aisoissa siirtelemällä niitä niskasta myös omassa pesässään. Ehkäpä jo 2-viikkois kuviin mennessä pojatkin ovat avanneet silmänsä.

Kuulin myös tänään että toisen pojan varaus peruuntui. Hyvästä ja perustellusta syystä joskin se harmittaa hieman silti sillä tämä koti olisi ollut oikein mukava myös jatkon yhteydenpidon kannalta. Ainahan on mukavaa jos muksuja voisi nähdä usein näyttelyissä jne. En silti epäile hetkeäkään etteikö pennuille löytyisi hyviä ja huolehtivia koteja. Mikäli olet kuitenkin kiinnostunut voit ottaa yhteyttä kasvattajaan.  Pennuilla on jo useampia kiinnostuneita kyselyjä mutta vielä tässä vaiheessa kehitystä on vaikea tehdä pitäviä varauksia tai suunnitelmia kun niistä ei oikein näe millaisia tulevat olemaan. Seuraillaan kehitystä.  Kasvattajan yhteystiedot löytynee kasvattajan sivuilta joille pääsee mm. kohdasta linkit.

posted under Pennut, Tosca | No Comments »

Vauvauutisia

January23

Lupasin tarinoida hieman tarkemmin synnytyksen kulusta. Vaikka lomalla luulisi että on aikaa kirjoitella niin jonnekkin senkin ajan saa hukattua.

Toscan laskettu aika oli siis lauantain 17.1. Aloitin lomani ja panikoinnin torstaina. Katselin aamupäivän Toscaa joka vaikutti tuskaiselta ja olin aivan varma että kohta alkaa tapahtumaan. Käydessäni kaupassa iltapäivällä tunne vaan varmistui että olisi ehkä parempi jos kasvattaja tulisi ajoissa jo meille. Varotoimena Pia tulikin sitten jo torstai iltana lähinnä rauhoittelemaan minua.

Synnytys alkoi lauantai illalla kun ensimmäinen näkemämme ponnistus tuli Toscan makoillessa olohuoneen matolla 22.40. Annoimme kissan harvakseltaan ponnistella siinä meidän seurassa. Noin 23.50 menin käymään vessassa ja Tosca oli seurannut minua oven taakse hädissään ihmetellen etten vaan jätä toista kesken kaiken. Hetken päästä Tosca kääntyi kohti Pia ja hoiperteli sen luokse. Tässä vaiheessa Pia oli huomannut että ensimmäinen sikiöpussi oli tullut jo näkyviin peukalonpään verran.

Siirsimme Toscan välittömästi saunan puolelle jossa ponnistukset voimistuivat ja synnytys oli kunnolla käynnissä. Pentu lähti ihan mukavasti syntymään kunnes parin tunnin kuluttua Tofun ja Toscan äänet oven takaa saivat Toscan sen verran hermostumaan että pentu ikäänkuin luiskahti takaisin sisään. Ponnistukset jatkuivat kuitenkin normaalisti. Kello rupesi lyömään kolmea ja aloimme jo hieman huolestua. Minä ainakin! Tosca ei meinannut haluta pysyä kopassaan lainkaan ja halusi pois saunasta. Annoimme sen käydä vessassa ja jaloitella hieman mikäli se olisi rentouttanut myös kissaa hieman. Puoli viiden aikaan emme voinneet enää muuta kuin antaa kissan valita synnytyspaikka itse sillä synnytys oli ihan samoissa asetelmissa kuin alussa. Aikaa ja voimia oli kulunut jo rutkasti. Niinpä peittelimme asunnostamme leikkausliinoilla matot ja sohvat. Minä sulkeuduin muiden kissojen kanssa makuuhuoneeseen jossa myös mieheni nukkui. Tosca asettui Pialle pedatun vierassängyn päälle keskelle olohuonetta. Minä koitin pitää aisoissa muut kissat jotka koittivat raapia makuuhuoneen lasiovia. Pelkäsin että mikäli edistystä ylipäätään tulee joku kissoista säikäyttää Toscan uudelleen ja sama rumba alkaa alusta. Aloin jo pelkäämään riittääkö pienen kissan voimat.

Hiiren hiljaa istuin kylmällä makuuhuoneen lattialla, ottamatta katsekontaktia Toscaan joka olisi voinut minut äkätessään myös haluta makuuhuoneeseen. Pia kätilöi ja tsemppasi Toscaa ponnistamaan. Pia tuki Toscan jalkoja joihin nojaten se ponnistaessaan sai lisää voimaa. Molemmat sekä kissa, että kätilö nukkuivat parin minuutin tauot ponnistusten välissä. Koko ajan digiboksin kellosta seurasimme että ponnistusten aikaväli ei veny liian pitkäksi tai hiivu kokonaan. Se tarkoittaisi käytännössä keisarinleikkausta. Toivoin vain koko ajan mielessäni että kunhan se ensimmäinen pentu syntyisi. Kuolleena syntynyt pentukin olisi parempi vaihtoehto kuin aamuyön tunteita lähtö eläinlääkäriin. Hieman näin jo epätoivon pilkahdusta Piankin silmissä.
Niinpä kuitenkin syntyi kovan työn jälkeen ensimmäinen iso tyttö! Kello oli tuolloin 5.30. Heti sen jälkeen syntyikin toinen tyttö n. 11min ensimmäisen perässä.

Pennut ovat sittemmin kasvaneet kovasti. Tosca on huolehtiva emo. Hieman ikävystynyt ilmeisimmin sillä välillä koittaa raahata pentujaan olohuoneeseen missä muutkin oleilevat. Tänään teimme laajennusosan pentukoppaan mikäli malttaisi olla paremmin perheensä kanssa saunan puolella.

Ohessa vielä kuvia :)

posted under Pennut, Tosca | No Comments »

Tosca <3 Agenore

January18

Näiden kahden rakkauden hedelmät on viimeyönä saatettu maailmalle. Nyt on niin järkyttävän väsynyt olo koko yön valvomisesta kun ei tullut nukuttua kun aamulla n. 4h. En siis kirjoita pitkästi, palaan huomenna asiaan.

Mitä sieltä sitten tuli?

Tälläisia tuli:

Tyttö, punainen,   syntyi 05.30 painoa 99g
Tyttö, punainen,  syntyi 5.41 painoa 106g
Poika, punainen,  syntyi 06.24 painoa 104g
Poika, punainen,  syntyi06.42 painoa 92 g

Kasvattajan ottamia kuvia:

http://kawaii.1g.fi/kuvat/090118/


posted under Pennut, Tosca | No Comments »

Uusi vuosi ja uudet kujeet

January11

Puretaanpas taas reilun viikon kuulumiset “paperille”.

Juhlimme uuden vuoden vaihtumista Lahdessa vanhempien luona. Kävimme käytännössä vain tekemässä muutaman päivän töitä ja palasimme jälleen viikoksi Lahteen. Näin ei alunperin ollut tarkoitus mutta koska molempien lomat järjestyi niin miksipäs ei.

Vuosi vaihtui ihan kivoissa merkeissä.  Perjantaina kuitenkin huomasin että Toscalla on emätinvuotoa. Tuli hätä ja paniikki päästä äkkiä lääkärille tulehduksen vaaran vuoksi.  Onneksi sain hyvälle asemalle varattua vielä alkuillaksi ajan ja olivat oikein ymmärtäväisiä asemalla että tuli kiire kun olisi taas ollut viikonloppu ja pyhät tulossa. Tosca ultrattiin ja pentujen kunto todettiin hyväksi. Määrää lääkärin oli erittäin vaikea edes arvioida mutta sanoi, että kaksi nyt ainakin. :)

Ultrassa näkyi myös kuinka kovalla koetuksella Toscan rakko on. Pennut painavat rakon ihan lyttyyn. En ihmettele jos onkin koko ajan vessahätä.

Kotiin palauduttuamme mahan kasvattelu onkin jatkunut rauhallisissa merkeissä. Painoa on tullut viimeisten 4 viikon aikana n.300 g / viikko lisää.  Tänään punnituksessa meni jo vaaka tilttiin. Vaa’an max kapasiteetti on 5kg ja koska itse laatikkokin jossa kissaa punnitaan painaa jonkin verran emme saa viimeistä painoa mitattua.  Painoa on nyt siis 4kg 320g joka on 1kg 660g enemmän kuin ennnen tiineyttä.  Todennäköisesti yhteensä paino nousee sinne 2kg tai ihan vähän vaille.

Rakensimme myös saunaan pentu/synnytyshuoneen. Vanhat lauteet vietiin viimein kaatopaikalle ja uutta aletaan rakentamaan vasta kun pennut on valmiita vaihtamaan paikkaa.  Toscaa olen koittanut totuttaa tiloihin olemalla siellä paljon itsekkin. Istuskellut lattialla surffaamassa ja lukemassa kirjoja. Tosca on viihtynyt tuolloin ihan hyvin siellä. Heti kun lähden pois seuraa kissa perässä. Sauna on mukavan lämmin. Paljon lämpimämpi kuin muu asuntomme. Lisäksi on hankittu sähkökäyttöinen lämpötyyny, kaurapussukka ja kaapista löytynee kyllä kuumavesipullokin. Kylmä ei pitäisi pennuille tulla!

Vielä kolme päivää töitä ensi viikolla  ja sitten voi keskittyä vain odottelemaan pentuja syntyviksi. Täytynee toivoa että kaikki menee hyvin, ilman komplikaatioita tai tarvetta tukeutua lääkäriin. Toscan kasvattaja Pia on tulossa tietenkin avustamaan joten ei meillä ole hätää :)

Muutamia maha- ja sauna kuvia:

posted under Pennut, Tosca | No Comments »

Puoli vuotta pikakelauksella.

December3

Tätä olen lykännyt jo ihan liian kauan… Nyt otan itseäni niskasta kiinni ja päivitän tilannetta tästä eteenpäin tiheämmin. Siihen onkin nyt aihettakin ;) Siitä lisää myöhempänä.

Heinäkuun muuton jälkeen on tapahtunut aika paljon joten koitan tiivistää tehokkaasti.

Muutimme. Asumme nyt Tampereella kaksiossa kivalla alueella. Remontti on osin vielä kesken. Saunan laitamme joulun jälkeen ja keittiön sokkelit ja ylätäytteet myös. Paljon muutakin pientä laittoa olisi mutta niitä ehtii sitten “kesälomalla” tammikuussakin.

Muuttoviikonloppuna löytämämme mustavalkea kissa löysi uuden kodin. Vietettyään lakisääteiset 15 vrk eläinsuojalla oli jo eräs ilmaissut kiinnostuksensa. Eräs oli äitini jonka tiesinkin jo pitkään kaivanneen eläkepäiviään sulostuttamaan kissakaveria. Kissan nimi on nyt Leevi. Leevi elää onnellisia kissanpäiviä täyden palvelun hotellissa äidilläni. Molemmat ainakin vaikuttavat onnellisilta yhteen päätymisestä. Ehkäpä näin oli tarkoitettu.

Leevi on myös ottanut meidän katraan herrasmiehen tavoin vastaan. Olemme käyneet syksyn saatossa harjoittelemassa joululomaa silmällä pitäen yhteiseloa. Tofu on tiettävästi hankala mutta siihen nähden kaikki on mennyt erinomaisesti!

Kävimme muutamissa näyttelyissäkin syksyn aikana. Paras menestys tuli Pirokissa jossa toisena päivänä Tosca oli VP. Tosca valmistui Seinäjoella jo Pirokkia ennen CH:ksi. Kotimaan sertit on nyt täynnä IC:tä varten ja lähdemme niitä ulkolaisia sertejä metsästämään keväällä. Maata ei olla vielä päätetty.

Muuten syksy on ollut meille ihmisille hektinen. Työkiireet ja stressi on riepotellut mutta joululoma jo häämöttää. :)

25 pv syyskuuta alkoi tapahtumaan. Piiitkään odottamamme Toscan ensimmäinen kiima alkoi. Sitä “ihanuutta” kesti kuusi päivää jonka jälkeen juoksuja tuli kuuden päivän rytmillä. 6 kiimaa -6 taukoa jne. Ihmisten kalenterien järjestely ei ollutkaan niin helppoa että olisimme heti päässeet astutusmatkalle lähtemään. Tässä vaiheessa vielä piti odotella rabieksen vasta-aine tuloksia. Neljäs ja viides kiima tulivat sitten todella pienillä väleillä. Neljäs kiima alkoi 1.11 ja tämän jälkeen laskettuamme päädyimme tulokseen jossa Pia ( Toscan kasvattaja ) veisi kissan yksinään sulhon luo. Lauantai aamuna pentujen luovutuksen yhteydessä Pia kävi sitten hakemassa Toscan mukaansa. Meni kolme päivää kun sain kuulla hieman ennen puoltayötä että uusi juoksu on alkanut. Päätimme lähteä välittömästi jotta ehtisimme vielä viikonlopuksi reissusta takaisin.

Meiliä töihin pomolle, laivamatkan varauksia, eläinlääkärikäyntejä, allekirjoittaneen lopputyön esittäminenkin osui samalle aamulle ja muita lukuisia pikku säätöjä. Jotenkin tuntui että kamalan häsellyksen jälkeen kaikki asiat loksahtelivatkin kohdalleen. Laivasta saimme viimeisen autopaikan, eläinlääkäri sai kun saikin sullottua Toscan aikatauluihinsa, saimme yhteyden Ruotsiin kasvattajaan joka osaisi nyt odotella meitä seuraavaksi aamuksi ja ehdin käydä koululla esittämässä sen lopputyönkin. Niinpä sitä keskiviikko iltana 12.11 istuttiin laivan hytissä matkalla Ruotsin Faluniin.

Päästyämme perille olikin nämä ensikertalaiset kissat jo aivan valmiita toimimaan. Niinpä pääsimme aikataulumme mukaisesti lähtemään jo perjantai iltapäivällä takaisin päin.

Kolme viikkoa on siitä matkasta. Tosca on lihonnut sittemmin ainakin 300g. Uutta kiima ei ole tullut joten uskallamme olla jo sitä mieltä että meillä odoteltaisiin kissavauvoja. Vauvojen laskettu aika on 17.1. Niinpä olenkin ilmoittanut jääväni kesälomalle 15.1

Tytti ja Tofu voi toki myös hyvin. Vaikka paljon Toscan kuulumisia tuleekin kirjoiteltua ei tule noitakaan unohtaa. Tytti sai “joululahjaksi” uuden eteisen maton eilen. Ostimme sisalkuidusta tehdyn eteismaton ja Tytti rrrrakastaa sitä :D Siinä on kiva maata ja teroitella kynsiä.

Tofu on taas onnellinen kun samaisesta huonekaluliikkeestä tarttui vihdoinkin mukaan tuo käsittelyaine huonekaluille sähköisyyttä vastaan. Niinpä vietimme koko lauma iltamme viltin alla telkkaria tuijotellen ja torkkuen sohvalla. Nyt ei enää kipinöi kun kääntää kylkeä tai korjaa viltin asentoa. Voin suositella lämpimästi! Suihkupullossa Softcaren valmistamaa Antistatic-käsittelyainetta.

Näissä merkeissä on mennyt syksymme. Tässä vielä muutamia kuvia ja linkkejä asiaan liittyen.

Leevi:

Tosca ( Kawaii Dalila )
&
Agenore ( Abylyx Agenore di Pastore )
ASTUTUSVIDEO

posted under Leevi, Pennut, Tosca | No Comments »