Salt’n'Pepper

Abessinialaiset

Routa porsaat kotiin ajaa

December28

nöfnöf kaikille muillekkin jouluna itsensä ähkyyn syöneille. Paluu kotiin ja töihin on tapahtunut.

Kissoille kuuluu hyvää. 5 päivän loma tuli meille kaikille enemmän kuin tarpeeseen ja mikä parasta Tofu ja Leevikin ehti tutustua toisiinsa ja jopa ystävystyä. Se on paljon se kun ottaa huomioon Tofun luonteen.

Matkat meni myös mukavasti vaikkakin Toscan tiineyttä hieman huolehdinkin. Tyttikin oli onnensa kukkuloilla kun äitini jaksaa kammata lähes loputtomasti. :)

Toscan mahakin pyöristyy suorastaa järkyttävää vauhtia. Useimmat kyllä ovatkin sanoneet että tämä on se vaihe kun masu kasvaa eniten. Edellisviikon punnituksesta painoa oli tullut lisää 307g eli yhteensä nyt 3kg 767g. Masua tunnustellessa tuntuu myös liikehdintää.

Pukki toi kissoille uusia minttuhiiriä, lisätason kiipeilypuuhun, lisäravinteita  ja kauratäytteisen hoitotyynyn jonka voi mikrossa lämmittää.

Kohta jo vaihtuukin vuosi ja päivät senkun vähenee.

ohessa muutamia kuvia joulunajalta.

Puoli vuotta pikakelauksella.

December3

Tätä olen lykännyt jo ihan liian kauan… Nyt otan itseäni niskasta kiinni ja päivitän tilannetta tästä eteenpäin tiheämmin. Siihen onkin nyt aihettakin ;) Siitä lisää myöhempänä.

Heinäkuun muuton jälkeen on tapahtunut aika paljon joten koitan tiivistää tehokkaasti.

Muutimme. Asumme nyt Tampereella kaksiossa kivalla alueella. Remontti on osin vielä kesken. Saunan laitamme joulun jälkeen ja keittiön sokkelit ja ylätäytteet myös. Paljon muutakin pientä laittoa olisi mutta niitä ehtii sitten “kesälomalla” tammikuussakin.

Muuttoviikonloppuna löytämämme mustavalkea kissa löysi uuden kodin. Vietettyään lakisääteiset 15 vrk eläinsuojalla oli jo eräs ilmaissut kiinnostuksensa. Eräs oli äitini jonka tiesinkin jo pitkään kaivanneen eläkepäiviään sulostuttamaan kissakaveria. Kissan nimi on nyt Leevi. Leevi elää onnellisia kissanpäiviä täyden palvelun hotellissa äidilläni. Molemmat ainakin vaikuttavat onnellisilta yhteen päätymisestä. Ehkäpä näin oli tarkoitettu.

Leevi on myös ottanut meidän katraan herrasmiehen tavoin vastaan. Olemme käyneet syksyn saatossa harjoittelemassa joululomaa silmällä pitäen yhteiseloa. Tofu on tiettävästi hankala mutta siihen nähden kaikki on mennyt erinomaisesti!

Kävimme muutamissa näyttelyissäkin syksyn aikana. Paras menestys tuli Pirokissa jossa toisena päivänä Tosca oli VP. Tosca valmistui Seinäjoella jo Pirokkia ennen CH:ksi. Kotimaan sertit on nyt täynnä IC:tä varten ja lähdemme niitä ulkolaisia sertejä metsästämään keväällä. Maata ei olla vielä päätetty.

Muuten syksy on ollut meille ihmisille hektinen. Työkiireet ja stressi on riepotellut mutta joululoma jo häämöttää. :)

25 pv syyskuuta alkoi tapahtumaan. Piiitkään odottamamme Toscan ensimmäinen kiima alkoi. Sitä “ihanuutta” kesti kuusi päivää jonka jälkeen juoksuja tuli kuuden päivän rytmillä. 6 kiimaa -6 taukoa jne. Ihmisten kalenterien järjestely ei ollutkaan niin helppoa että olisimme heti päässeet astutusmatkalle lähtemään. Tässä vaiheessa vielä piti odotella rabieksen vasta-aine tuloksia. Neljäs ja viides kiima tulivat sitten todella pienillä väleillä. Neljäs kiima alkoi 1.11 ja tämän jälkeen laskettuamme päädyimme tulokseen jossa Pia ( Toscan kasvattaja ) veisi kissan yksinään sulhon luo. Lauantai aamuna pentujen luovutuksen yhteydessä Pia kävi sitten hakemassa Toscan mukaansa. Meni kolme päivää kun sain kuulla hieman ennen puoltayötä että uusi juoksu on alkanut. Päätimme lähteä välittömästi jotta ehtisimme vielä viikonlopuksi reissusta takaisin.

Meiliä töihin pomolle, laivamatkan varauksia, eläinlääkärikäyntejä, allekirjoittaneen lopputyön esittäminenkin osui samalle aamulle ja muita lukuisia pikku säätöjä. Jotenkin tuntui että kamalan häsellyksen jälkeen kaikki asiat loksahtelivatkin kohdalleen. Laivasta saimme viimeisen autopaikan, eläinlääkäri sai kun saikin sullottua Toscan aikatauluihinsa, saimme yhteyden Ruotsiin kasvattajaan joka osaisi nyt odotella meitä seuraavaksi aamuksi ja ehdin käydä koululla esittämässä sen lopputyönkin. Niinpä sitä keskiviikko iltana 12.11 istuttiin laivan hytissä matkalla Ruotsin Faluniin.

Päästyämme perille olikin nämä ensikertalaiset kissat jo aivan valmiita toimimaan. Niinpä pääsimme aikataulumme mukaisesti lähtemään jo perjantai iltapäivällä takaisin päin.

Kolme viikkoa on siitä matkasta. Tosca on lihonnut sittemmin ainakin 300g. Uutta kiima ei ole tullut joten uskallamme olla jo sitä mieltä että meillä odoteltaisiin kissavauvoja. Vauvojen laskettu aika on 17.1. Niinpä olenkin ilmoittanut jääväni kesälomalle 15.1

Tytti ja Tofu voi toki myös hyvin. Vaikka paljon Toscan kuulumisia tuleekin kirjoiteltua ei tule noitakaan unohtaa. Tytti sai “joululahjaksi” uuden eteisen maton eilen. Ostimme sisalkuidusta tehdyn eteismaton ja Tytti rrrrakastaa sitä :D Siinä on kiva maata ja teroitella kynsiä.

Tofu on taas onnellinen kun samaisesta huonekaluliikkeestä tarttui vihdoinkin mukaan tuo käsittelyaine huonekaluille sähköisyyttä vastaan. Niinpä vietimme koko lauma iltamme viltin alla telkkaria tuijotellen ja torkkuen sohvalla. Nyt ei enää kipinöi kun kääntää kylkeä tai korjaa viltin asentoa. Voin suositella lämpimästi! Suihkupullossa Softcaren valmistamaa Antistatic-käsittelyainetta.

Näissä merkeissä on mennyt syksymme. Tässä vielä muutamia kuvia ja linkkejä asiaan liittyen.

Leevi:

Tosca ( Kawaii Dalila )
&
Agenore ( Abylyx Agenore di Pastore )
ASTUTUSVIDEO

posted under Leevi, Pennut, Tosca | No Comments »

Muuttohässäkkää ja yövieraita

July26

Meillä on ollut kamala kiire ja touhotus muuton kanssa viimeiset viikot. Olen potenut huonoa omaatuntoa pitkistä päivistä joita ollaan vietetty uudella asunnolla remontin vuoksi. Muutamien nukuttujen tuntien jälkeen pitäisi tänä aamuna pakata muuttoauto ja kaartaa järven toiselle puolelle :)

Toissapäivänä kun tulin töistä törmättiin n. puolen kilometrin päässä kotoa, risteyksessä josta käännytään meillepäin, mustavalkoiseen nuorehkoon kissaan. Olimme tulossa töistä kotiin, tai minä olin ja Tomi oli vastassa. Olin nähnyt kissan ennenkin lähempänä kotiamme kun olin ulkoillut Tytin kanssa. Ajattelin että se asuu noissa läheisissä kerrostaloissa. Pysähdyimme ja hetken kissiteltyämme saimme kissan saapumaan ojasta kävelytielle luoksemme. Kuinka hellyydenkipeä pieni katti! Koitimme vokotella sitä tien läheisyydestä kauemmas ja kissa lähtikin meitä seuraamaan kovasti koko ajan jutellen.


Tomi polki edelläni kotiin ja minä jäin taluttamaan pyörää ja ajattelin katsoa kuinka pitkälle kissa seuraisi. Lähes perille. Noin 100m päässä meiltä kissa tyssäsi roskiskatokselle ja ajattelin että näissä taloissa se varmaan sitten asuu.

Eilen tulimme kotiin autolla mutta tänään poljimme jälleen ja kukapas se siinä samaisessa ojassa istuksi jälleen. Kuin odottamassa. Eipä tarvinnut kissittää kuin kerran ja se hölkkäsi luoksemme. Talutin jälleen kotiovelle loppumatkan ja kissa seurasi välillä sylissäni ja suurimman osan itse tepastellen vierelläni. Välillä piti heittää selälleen keskelle tietä ja vaatia maharapsutusta. Ajattelin että mikäli viitsii meille asti kävellä niin tarjoan iltapalaa.

Kotiovelle saavuttuani pyysin Tomia tuomaan ulos raksuja ja vettä. Vesi kaadettiin mutta raksuja lähti uppoamaan sitä vauhtia että hoikka kissa ei ilmeisesti ole syönyt hetkeen.
Päätin siltä istumalta soittaa Boondogsille joka on Pirkanmaalla löytöeläimiä talteen ottava taho.

Kissa söi mahansa täyteen ja nukkuu nyt meidän yläkerran vessassa hiiren hiljaa. Omat kissat käyvät välillä kuuntelemassa rapinoita oven takana ja ihmettelemässä miksi heidän vessansa on siirretty eteiseen.

Tyttö jolle kissasta soitin lupasi noutaa sen huomenna. Soittelee aamulla kun palaa Helsingistä jossa oli viemässä leikkaukseen auton alle jäänyttä koiraa joka leikataan vasta aamulla.

Koitamme siis pärjätä kaiken muuton keskellä omat kissat makkarissa ja vieras vessassa. Pojalla? ( veikkaisin leikatuksi pojaksi ) on mieletön luottavainen luonne. Toivottavasti se saa arvoisensa kodin jonkun mukavan ihmisen luota.

Tässä vielä videota:

posted under Leevi | No Comments »